Västra Mörskär – kuiskauksia menneisyydestä

Viime kesäkuussa (eli 2023) onnistuin tekemään melontaretken Västra Mörskäriin. Västra Mörskär ja sen sisarsaari Östra Mörskär ovat Kökarin saariston uloimmat saaret.

Näillä saarilla asuttiin ennen kevään ja syksyn silakankalastuskausien ajan, useita viikkoja kerrallaan. Se oli aikana ennen kuin veneisiin tuli moottorit, eikä ollut mahdollista purjehtia tai soutaa kotiin joka ilta.

Vanha kalastustukikohta

Työ ja elämä näillä kivisillä saarilla oli kovaa. Kalastuskausien aikana ihmiset asuivat täällä monta viikkoa kerrallaan, nukkuen pienissä majoissa.

Aikaisin aamulla mentiin nostamaan verkot. Kun se oli tehty, oli kalat oli puhdistettava ja suolattava, ja verkot puhdistettava ja laitettava valmiiksi seuraavaa laskua varten.

Sitten verkot laskettiin illalla takaisin mereen ja seuraavana aamuna sama alkoi uudelleen.

Tämä tehtiin joka säällä. Verkoille soudettiin tai purjehdittiin. Matalat saaret eivät antaneet lainkaan suojaa tuulelle ja veneistä piti jatkuvasti pitää huolta ja siirtää suojan puolelle.

Mutta siitä on jo kauan. Kun minä nyt käännyin kajakillani Västra Mörskärin lahteen, kohtasin mitä idyllisimmän näkymän: neljä pientä sään haalistamaa kalamajaa oli hajallaan kallioilla.

Näky ei olisi voinut olla paljon autenttisempi, sillä majojen edessä kellui perinteisen näköinen vene.

Västra Mörskärin luoteislahti

Täällä siis oli joku. Yhden majan ovi oli auki ja näin ovessa roikkuvan värikkään pyyhkeen tai huivin. En kuitenkaan nähnyt ketään. Ehkä he menivät piiloon minut nähdessään, meitä erakkosieluja taitaa olla muitakin kuin minä!

En tiedä, ovatko nämä majat yksityisomistuksessa, joka tapauksessa etsisin telttapaikkani muualta. Ihailtuani idylliä aikani jatkoin matkaani saaren ympäri toivoen löytäväni sopivan leiripaikan.

Koskematonta luontoa

Edessäni oli jälleen upeita kalliomuodostelmia ja niiden välissä tasaisia matalia kallioita, jotka epäilemättä ovat olleet vedenalaisia muutama sata vuotta sitten.

Tällä puolella, eli saaren itäpuolella, ei ollut hyvää telttapaikkaa. Kiersin saaren eteläkärjen ja nyt alkoi näyttää lupaavammalta. Kalliot olivat matalampia, joten niihin oli mahdollista rantautua.

Rantauduin sopivan näköiseen paikkaan, korkean kallioseinämän suojaaman tasaisen alueen viereen. Upean näköinen paikka, tähän voin pystyttää telttani.

Huomasin jälkeenpäin, etten ottanut yhtään kuvaa telttapaikastani, olin niin häkeltynyt saaren kauneudesta. Joka tapauksessa asetin telttani kauniin ruusupensaan taakse kalliotasanteelle, voit nähdä kohdan alla olevassa kuvassa.

Telttapaikka Västra Mörskärissä

Lähdin kiertämään saaren eteläosaa. Näki helposti, ettei täällä käy paljon vierailijoita eikä ole eläimiä. Saarella ei ollut lainkaan polkuja, joita kauriit, lampaat ja jopa jänikset jättävät jälkeensä, ja kallioissa kasvoi pitkiä pörröisiä jäkäliä.

Saari on melko suuri ja minusta se oli aika majesteettinen. Ilmapiiri oli erityinen, sitä on vaikea selittää.

Myöhemmin käydessäni Ahvenanmaan kulttuurihistoriallisessa museossa Maarianhaminassa sain tietää, että saarella oli kalastuskausien aikana ollut valtava määrä ihmisiä.

Joskus 1500-luvulla (en muista tarkkaa vuotta) veneitä oli museon tietojen mukaan ollut 444 ja ihmisiä noin 2 000! On vaikea kuvitella tällaista hälinää tällä rauhallisella saarella.

Ehkä osa noiden ihmisten tahdonvoimasta on jäänyt saarelle, joka tapauksessa aistin siellä jonkinlaista voimaa. Ihan kuin saari olisi kuiskaillut minulle jostain menneisyydestä.

Istuin kalliolla pitkään saaren ilmapiiriä ja edessäni olevaa merimaisemaa ihaillen.

Västra Mörskärin kallioita

Unohtumaton kohtaaminen hylkeen kanssa

Kun jatkoin kierrostani, törmäsin yhtäkkiä hylkeeseen! Se makoili tyynesti kalliolla kuivuneen lätäkön reunalla.

Aluksi ajattelin, että se oli kuollut, koska minusta oli niin outoa, ettei se ollut peloissaan jo lähtenyt menemään.

Sitten näin, että sen rintakehä liikkui ylös alas hengityksen myötä. Ajattelin, että onkohan se loukkaantunut. Enpä tajunnut, että hylje siinä vain lepäili ja nautti auringon lämmöstä pelkäämättä, että joku tulisi keskeyttämään sen unet. Seuraavalla kerralla tiedän ja peräännyn hiljaa.

Lopulta hylje huomasi minut, katsoen suoraan minuun suurilla silmillään, hämmästyneenä. Olin vain muutaman metrin päässä siitä.

Sitten se pelästyi niin paljon, että se meni täysin paniikkiin eikä tiennyt, mihin suuntaan lähteä.

Pyörittyään hetken edestakaisin siinä pienessä lätäkössä se sai suuntavaistonsa takaisin ja aloitti kiireisen matkan kohti merta ja pelastusta.

Astuin tietenkin heti taaksepäin, mutta se ei hyljettä rauhoittanut. Se lyllersi kalliota pitkin kömpelösti kohti merta ja mereen päästyään sen meno muuttui sulavaksi ja nopeaksi.

Pari sukellusta ja se oli poissa. Se kohotti vielä päätään ennen kuin katosi kokonaan. Anteeksi, että häiritsin, hylje!

Västra Mörskärin soiva kivi

Palatessani teltalleni loikin joitakin kiviä pitkin, ja yhdestä niistä lähti kaunis kaikuva ääni. Vähän niin kuin Kökarin museon kaikukivi. Mikä hauska löytö!

Myöhemmin kuulin, että saaren itäosassa on suuri kaikukivi. En löytänyt sitä, koska, noh, en tiennyt etsiä sitä. Ehkä ensi kerralla. 

Ihmisillä oli tapana käyttää näivä soivia kiviä pimeällä ja sumuisella säällä, jotta merellä olijat osaisivat palata oikeaan suuntaan. Kiven äänen sanotaan kantavan erityisen hyvin veden yli.

Ilta oli rauhallinen ja kiipesin teltaltani saaren toiselle puolelle ihailemaan auringonlaskua. Suomessa kesäyöt eivät ole koskaan pimeitä, joten valoa on runsaasti auringonlaskun jälkeenkin.

Rakastan kesäyön valoa saaristossa, pastellivärien valikoima on todella laaja. Pystyin istumaan teltassa ovet auki, sillä ei ollut yhtään hyttysiä. Ovensuusta näin kuun mollottavan taivalla.

Västra Mörskär on maaginen paikka! Jos olet meloja, sinun pitää ehdottomasti lisätä se bucket-listallesi. Kökarista on helppo aloittaa melontareissu.

Saari on kaukana ulkomerellä, joten muista aina tarkistaa säätiedotus. Minä onnistuin – ja uskalsin – meloa sinne yksin, koska oli aivan tyyntä. Varmistin myös, että pystyn melomaan takaisin ennen kuin tuuli nousee.

Veneilijöille vedet ovat haastavia. Virallisia väyliä ei ole, kiviä on paljon ja suojaisia kiinnityspaikkoja ei ole.

Jos onnistut vierailemaan saarella, muista kunnioittaa ja kohdella varovasti haurasta luontoa.

Loppuun vielä kuvagalleria Västrä Mörskärin upeista kallioista.

Lue myös vierailustani Östra Mörskärissä:

Miten tänne pääsee?

Vierailu saarelle onnistuu ainoastaan veneellä tai kajakilla. Meloessasi huomioi, että saaret ovat kaukana avomeren äärellä ja ne ovat siksi herkkiä koville tuulille. Täällä ei ole saaria antamassa suojaa.

Kuten sanottu veneilijöille vedet ovat haastavat. Kareja ja karikkoja on joka puolella. Mitään virallisia väyliä tänne ei johda. Kiinnittäytyminen on myös haastavaa, puita ei ole, kalliossa on tosin kiinnityskoukkuja, mutta entinen satamalahti on matala ja pieni. Pieneellä veneellä sinne pääsee.

Jos et ole meloja, kannattaa kyytiä kysellä Kökarista paikallisilta. Kuulemani mukaan Sandvik Gästhamn & Camping järjestää tilausajoja Kökarin saaristoon. Kysy täältä.

Käymisen arvoinen on myös Källskär: