Saarikuulumisia syyskuulta – muutto

Syyskuussa tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun Kökarista tuli kotikuntani oikein virallisesti. Olen asunut kunnan vuokraamassa rivitalokaksiossa, talossa, jossa on kaiken kaikkiaan viisi asuntoa. Keskellä on kolme kaksiota ja molemmissa päissä isommat perheasunnot.

Toisen päädyn asunto oli tyhjillään jo silloin, kun muutin, ja se on yhä edelleen vailla vakituista asukasta. Kesän ajan siinä asuivat hotellin kesätyöntekijät, mutta viimeisetkin heistä lähtivät elokuun lopussa.

Jo alusta alkaen olin miettinyt, kuinka mukavaa olisi asua päätyasunnossa. Siellä olisi enemmän tilaa, kajakkien säilytys olisi helpompaa ja vieras- tai työhuone olisi ollut tervetullut lisä. Asia pyöri mielessäni pitkään. Lopulta, vuoden vatuloinnin jälkeen, kysyin Rainerilta, joka hoitaa asuntoasioita, olisiko päätyasunto vielä vapaa.

Se oli.

Taisi olla maanantai syyskuun kahdeksas, kun sanoin ottavani asunnon, ja sunnuntaina olin jo muuttanut! Täällä asiat tapahtuvat nopeasti, kun päätös on tehty. Myös oma kaksioni meni eteenpäin saman tien. Ilmeisesti pienemmille asunnoille on täällä enemmän kysyntää, vaikka ei sitä kysyntää nyt varsinaisesti runsaasti ole. Vapautuvalle asunnolle on usein jo ottaja kärkkymässä, mutta neliö, johon muutin, ei jostain ollut kelvannut kenellekään.

Oli yhtä aikaa helppoa ja samalla hiukan turhauttavaa muuttaa naapuriasuntoon. Tavarat siirtyivät suoraan keittiön kaapista toiseen, niin sanotusti. Muutin kaiken itse, ja sain apua vain sängyn, sohvan, divaanin ja pesukoneen siirtämisessä.

Suurin työ taisi lopulta olla polttopuukasan siirtäminen. Se tuntui erityisen turhauttavalta, sillä olin juuri saanut sen kasattua edellisen asunnon yhteyteen.

Kertyi niitä laatikoita silti vähäsen lattialle. Uusi työhuoneeni ja muutettu polttopuukasa.

Syyskuussa ehdin myös melomaan. Tuulet olivat kuitenkin sen verran kovia, että tein vain yhden viikonloppuretken. Siitä retkestä kirjoitan lisää erillisessä kirjoituksessa. Tein kuitenkin muutaman tunnin irtiottoja hyvän sään tullen työpäivien jälkeen. Syyskuussa valoa vielä riittää.

Syyskuu toi mukanaan merisavun. Usva leijui useana aamuna matalana salmen yllä ja aurinko nousi pehmeästi, niin että maisema oli henkeäsalpaavan kaunis. Ja minä ihailin tätä kaikkea omasta ikkunastani. Useana aamuna työpäivä keskeytyi väistämättä. Oli pakko lähteä ulos katsomaan ja ihailemaan luonnon aamuista näytelmää. Ihania hetkeä työkiireiden keskelle.

Yhtenä aamuna kohtasin hirven. Se seisoi tiellä museon kohdalla, rauhallisena ja liikkumattomana. Pysähdyin kuvaamaan sitä, ja hetken ajan me katselimme toisiamme. Sitten hirvi jatkoi matkaansa. Kauriita näkee täällä usein, mutta hirviä harvemmin, vaikka lähes joka vuosi sellainen jossain vaiheessa vastaan tuleekin. Kohtaaminen tuntui silti erityiseltä.

Kaunista aamua ihailemassa. Kaksi ensimmäistä kuvaa on otettu samaan aikaan, mutta vain eri suuntiin. Hämmästyttävän eri näköistä!

Syyskuu on myös lampaiden kanssa seurustelun aikaa. Alkukesästä lampaat ovat arkoja eivätkä päästä ihmistä lähelleen. Syksyn tullen niiden käytös muuttuu. Syyskuussa ne sen sijaan rientävät luokseni juoksujalkaa, uteliaina ja tottuneempina ihmisten läsnäoloon.

Kävin monena iltana kirkolla katselemassa auringonlaskua ja samalla viettämässä aikaa lampaiden kanssa. Ilta toisensa ihailin, kuinka pastellisävyt maalasivat taivaanrannan, ja lampaat määkivät ja touhusivat kotoisasti ympärilläni.