Kumlinge
| | |

Kumlingen luontopolku

Kumlingen luontopolku on nimeltään Kumlinge åttan ja se kulkee nimensä mukaisesti kahdeksikon muotoisena reittinä hiekkateillä, poluilla, kallioilla ja vanhaa postitietä pitkin.

Sen varrella näet vaihtelevaa saaristoluontoa ja kylämaisemaa ja sen varrellle osuvat lähes kaikki Kumlingen nähtävyydet. Reitille tulee pituutta 12,5 km. Sen kiertämiseen ja nähtävyyksiin tutustumiseen kannattaa siis varata reilusti aikaa.

Reitin varrella on kaksi levähdyspaikkaa pöytineen ja lukuisia infotauluja, joissa kerrotaan Kumlingen luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Tekstit on kolmella kielellä, ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi. Hyviä levähdyspaikkoja ovat myös Kumlingen vierassatama ja reitin varrella oleva uimaranta.

Kumlingen luontopolun kartta

Kartan lähde: www.kumlinge.ax

Ota kartta mukaan

Karttoja Kumlinge åttan -luontopolulle saa lainaksi kahdesta paikasta:

  1. Kumlingen vierassataman parkkipaikalta olevasta postilaatikosta
  2. Kirkon läheisyydestä löytyy myös postilaatikko, jossa on karttoja

Jos olet liikkeellä autolla, voit jättää sen joko vierasvenesataman tai kirkon parkkipaikalle ja käydä samalla hakemassa kartan postilaatikosta.

Voit myös ladata kartan itsellesi alta.

Lataa kartta ja luontopolun esite täältä

Kumlingen luontopolun reittimerkinnät

Reitti on merkitty valkoisin nuolin tai tolpin, joiden päät on maalattu valkoisella. Luontopolku on merkitty kuntalaisten talkootyönä vuonna 2020 eli se on melko uusi. Niinpä reittimerkitkin ovat hyvässä kunnossa eikä eksymisen vaaraa ole. 

Itse lähdin kiertämään polkua kirkolta vastapäivään, eli kuljin kallioiset osuudet ensin ja palasin vanhaa postitietä pitkin takaisin. Päätin mennä katsomaan kirkkoa vasta lopuksi kierrettyäni reitin. Muista tarkistaa kirkon aukioloajat, ettei vierailu mene sivu suun!

Kesällä 2025 kirkko on avoinna 23.6.-10.8. klo 11-13 ja 14-18. Tarkista aukioloajat täältä.

Polku kulkee läpi kallioisen saaristomaiseman sukeltaen välillä reheviin lehtoihin ja kosteikkoihin. Näille paikoille on rakennettu pitkospuita.

Polun varrella olevat infotaulut kertovat muun muassa saariston kasveista, lehtomaisemasta ja linnuista. Minulla kului aikaa myös mustikoiden ja vedelmien syömiseen, niitä kasvoi polun varrella runsaasti.

Polku tupsahtaa Kumlingen vierassatamaan hiukan yllättäen, suoraan vuokramökkien taakse.

Vierassatama-mökkikylässä on ravintola/kahvila ja kioski, joten tässä kohtaa voisi nauttia erinäisiä virvokkeita. Minä jatkoin kuitenkin matkaa, reitti jatkuu tästä kohtaa takaisin kirkolle päin tietä pitkin.

Nähtävyyksiä Kumlinge Åttan -luontopolun varrella

Tässä kohtaa reittiä alkaakin oikein nähtävyyksien suma. Ensin ohitetaan kuitenkin uimaranta, jonka on hyvä taukopaikka, ellet sitten pitänyt taukoa jo vierassatamassa.

Postitie – meren ja jään kautta kulkenut viestiyhteys

Tie, jolla kuljet, oli ennen osa saariston historiallista postitietä, joka kulki Tukholman ja Turun välillä. Postireitti perustettiin vuonna 1638, ja sitä pitkin posti kulki yli 270 vuoden ajan.

Postin kuljettamisesta vastasivat erityiset postitalonpojat, jotka vuorottelivat postin kuljettamisessa. Heidän tehtävänsä oli kuljettaa posti veneillä merialueiden yli.

Postin kuljetus oli kunnia-asia näille talonpojille ja posti kuljetettiin perille – säässä kuin säässä. Kesällä vesitse, talvella jään yli ja kelirikkoaikaan ties millä konsteilla!

Kumlingelaisten vastuulla olivat meriosuudet Vårdöstä Kumlingeen (länteen) ja Kumlingesta Brändöön (itään), kumpaankin suuntaan matkaa on noin 45 kilometriä.

Vårdön ja Kumlingen välinen Teilin ylitys oli yksi postireitin vaarallisimmista osuuksista. Aava Teili ei tarjonnut suojaa myrskyissä. Siitä huolimatta posti kuljetettiin aina!

Postitie oli käytössä vuoteen 1910 asti.

Saariston sairastupa – hoitoa eristäytyneelle yhteisölle

Uimarannan jälkeen ensimmäisenä vastaan tulee näyttävä talo, joka toimi aikoinaan saariston sairastupana. Rakennus valmistui vuonna 1934, ja se oli tärkeä osa koko saariston terveyden huoltoa, se siis palveli Kumlingen lisäksi koko saaristoa. 

Rakennuksessa oli kolme huonetta 5–6 potilaalle, vastaanottohuoneita, leikkaussali sekä lääkärin asunto. Lääkäri teki myös matkoja eri puolille saaristoa. 

Ensimmäisen toimintavuotensa aikana sairastuvassa hoidettiin 57 potilasta, ja hoitovuorokausia kertyi 978. Sairastupa oli käytössä noin 35 vuotta, ja nykyään rakennuksessa toimii majatalo.

Fälbergin muistomerkki – kumlingelaisten ovela voitto venäläisistä

Sairastuvan lähellä, kallion päällä, on Fälbergin muistomerkki, joka kunnioittaa Kumlingen taistelua vuonna 1808. Tällöin ahvenanmaalaiset talonpojat yllättivät ja kukistivat venäläissotilaat.

Tarinan mukaan venäläiset olivat illallisella pappilassa, kun näkivät huonossa näkyvyydessä Fälbergin laelta lähestyvän ”valtavan väkijoukon”, todellisuudessa siellä oli vain kymmenkunta miestä.

Kumlingelaiset ampuivat tykillä kallion laelta alas pellolla olevien venäläisten niskaan. Venäläiset antautuivat muutaman tunnin taistelun jälkeen. Näin 10 kumligelaista voitti Venäjän armeijan pataljoonan – ja pataljoonassa on useita satoja miehiä!

Olipa kyseessä taktiikka tai sattuma, se kuvastaa minusta hyvin ahvenanmaalaisille tyypillistä luonteenpiirrettä, nimittäin oveluutta.

Muistomerkki pystytettiin vuonna 1920. Se muistuttaa esi-isien rohkeudesta, kotiseuturakkaudesta ja saariston sinnikkyydestä.

Kumlinge vandringsled

Vanha apteekki

Tieltä kannattaa ehdottomasti poiketa vanhalle apteekille, joka on ollut tärkeä osa Kumlingen historiaa. Rakennus on peräisin 1800-luvun lopulta, ja osa sen hirsistä on saatu Bomarsundin linnoituksesta. Aikoinaan tiloissa toimi sekä lääkärin että nimismiehen vastaanottohuoneet.

Apteekkitoiminta alkoi vuonna 1935. Kumlingen apteekki oli silloin ja on edelleen koko Ahvenanmaan saariston ainoa apteekki.

Opaskyltti kertoo, että seudun lapset ansaitsivat ensimmäisiä rahojaan myymällä kieloja apteekkarille, joka valmisti niistä lääkkeitä.

Sisustus on edelleen lähes alkuperäisessä asussaan, vaikka sitä onkin päivitetty nykyaikaisella tekniikalla.

Kumlinge sai todennäköisesti oman apteekin, koska saarella toimi myös sairastupa, joka sijaitsee aivan apteekin läheisyydessä ja joka aloitti toimintansa samana vuonna. Apteekki on toiminnassa edelleen, se on avoinna arkisin klo 9–15. 

Apteekkirakennuksen vieressä oli myös pieni kirpputori.

Kumlingen kirkko – keskiaikainen aarre Ahvenanmaalla

Lopulta reitti tulee takaisin kirkolle. Vierailu kirkossa sisällä kannattaa, kirkko on nimittäin todella upea!

Kumlinge nature trail

Kirkko on nimeltään Pyhän Annan kirkko ja se on rakennettu 1200-luvun lopulla tai 1300-luvun alussa. Se on yksi Ahvenanmaan vanhimmista kivikirkoista. 

Kirkon erityinen aarre ovat sen keskiaikaiset kalkkimaalaukset, jotka ovat peräisin vuosilta 1480–1520. Maalaukset on esitteen mukaan tehty secco-tekniikalla kuivaan seinään, mikä on auttanut niitä säilymään hyvin. 

Kuvat ovat hätkähdyttävän upeat, sellaisia ei odota näkevänsä vaatimattomassa saaristokirkossa!

Kirkossa on alkuperäinen kivinen alttari, pyhimyskaappi ja hyvin säilynyttä keskiaikaista esineistöä. Pihapiirissä sijaitsee vanha hautausmaa, jonka kivissä Kumlingen historia elää sukupolvia taaksepäin.

Näin pääset Kumlingeen

Kumlinge sijaitsee Ahvenanmaan pohjoisen linjan varrella.

Suomesta
Lauttasatama: Vuosnainen, Kustavi
Lautta menee ensiin Brändön Åvaan, josta pitää ajaa Torsholman yhteysalussatamaan (25 min). Sieltä yhteysalus vie Kumlingeen.
HUOM! Kumpikin yhteysalusmatka pitää varata erikseen.
Matka-aika: Vuosnainen – Åva 40 min, Torsholma – Kumlinge 1 h 5 min

Ahvenanmaalta
Lauttasatama: Hummelvik
Matka-aika Hummelvik – Kumlinge noin 1 h 30 min

Lisätietoja yhteysaluksista ja reiteistä näet alla olevasta postauksesta:

Majoitus

Kumlingessa ei valitettavasti ole enää leirintäaluetta. Mukavia yöpymispaikkoja ovat muun muassa vierassataman yhteydessä oleva mökkikylä tai Hotel Svala, joka toimii entisessä sairastuvassa.

Kumlinge Stugor
Hotel Svala

Muita majoitusvaihtoehtoja voit katsoa Kumlingen kunnan nettisivuilta.

Katso myös:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *