Getan luolat – luolien ja rotkojen labyrintti
Getan luolat kuuluvat Suomen hienoimpiin luoliin. Ne sijaitsevat Manner-Ahvenanmaan pohjoisosassa.
Merkitty luontopolku johdattelee Getan luolille. Alueella on myös näköalatornin, josta on upeat näkymät yhteen, ollaanhan yhdessä Ahvenanmaan korkeimmista kohdista. Muutakin tekemistä täältä löytyy, mutta siitä enemmän postauksen lopussa.
Getabergen oli Ahvenanmaan ensimmäinen näkyvä maa-alue jääkauden jälkeen. Ensimmäiset uudisasukkaat saapuivat alueelle jo noin 6000 vuotta sitten.
Nykyään mäki kohoaa 107 metriä merenpinnan yläpuolelle. Mäen laelta onkin avarat näkymät ympäröivään maastoon, näkötornista käsin vielä hieman paremmat.
Suosittelen ehdottomasti vierailemaan Getassa ja tutustumaan näihin Suomen mittakaavassa hämmästyttäviin luoliin.

Grottstigen
Getan huipulla on ravintola, jonka yhteydessä on laajahko pysäköintialue.
Luolille johtava polku on nimeltään Grottstigen ja se alkaa ravintolan takaa (parkkipaikalta katsottuna), rakennuksen oikealta puolelta.
Lähellä lähtöpaikkaa on maamerkkinä kuvassa näkyvä puinen Geta-vuohi. Polun päässä on opaskyltti reittikarttoineen.
Reitti on merkitty valkoisilla nuolilla, vaikka ne näyttävät välillä aika harmailta.
Kävellessäsi polkua alamäkeen, tulet pian paikalle, joka on täynnä kivikasoja, joita retkeilijät ovat rakentaneet vuosien varrella.
Näitä rakennelmia löytyy täältä satoja. Tavallisesti on kiellettyä rakentaa tällaisia kivipylväitä.
Tästä eteenpäin näet erilaisia upeita kivi- ja kalliomuodostelmia joka puolella.
Tässä kohtaa alkaa ympyräpolku, eli kun olet kiertänyt polun, palaat tähän samaan paikkaan. Luolat ovat vasemmalle johtavan polun varrella.
Seuraavat maamerkit ovat infotaulujen mukaan nimeltään ”espanjalaiset portaat” ja ”amfiteatteri”.
Espanjalaiset portaat minä ehkä missasin, en ainakaan keksinyt, mitkä nimenomaiset porrasmaiset kivimuodostelmat ne olisivat, mutta amfiteatterista ei voinut erehtyä. Se oli laaja kallioalue, joka oli ikäänkuin ”rypytetty” niin, että siihen oli syntynyt kuin kohoava teatterin katsomo.
Nämä kalliomuodostelmat ovat syntyneet 1600 miljoonaa vuotta sitten, kun maan syvyyksistä purkautui sulaa punaista graniittia. Sittemmin myös jääkausi on jättänyt kallioon omat jälkensä ja silottanut muotoja.
Luolien labyrintti
Amfiteatterin jälkeen tullaan ensimmäisten luolien luo. Tässä kohtaa pitää olla tarkkana, luolien ohi kävelee helposti, jos niihin ei kiinnitä huomiota ja seuraa vain polkua.
Nämä ensimmäiset luolat sijaitsevat polun oikealla puolella, eli polulta pitää lähteä oikelle. Kartassa on tässä kohtaa merkitty jyrkänne, kävele sen reunaa pitkin niin löydät luolat.
Muista ottaa taskulamppu mukaasi luolien tutkimista varten ja pukeutua vaatteisiin, jotka saavat likaantua. Kallioiden välit ovat ahtaita.
Kallioiden alla aukeaa kiehtova luolien ja rotkojen labyrintti! Kallioden alla pääsee kulkemaan pitkiäkin matkoja.
Luolat eivät kuitenkaan ole umpinaisia, vaan valo kajastaa aina jostakin kallion kulmasta, niin että tällainen ahtaiden paikkojen kammoakin viihtyi pitkään niitä tutkimassa.
Kannattaa varata aikaa luolien tutkimiseen, se on hauskaa!
Kun olet saanut tarpeeksesi näistä luolista, palaa polulle ja seuraa sitä edelleen alueen suurimpaan luolaan, joka on nimeltään Djupviksgrottan. Se on seuraavan karttaan merkityn jyrkänteen kohdalla.
Luolan oviaukko on matala, mutta sisällä luola avartuu melko isoksi. Paikalliset käyttivät tätä isoa luolaa turvapaikkana piiloutuakseen venäläisiltä valloittajilta suuren pohjan sodan (1714-1721) aikana.
Joka paikassa kohtaa hämmästyttäviä kivimuodostelmia ja suuria kivenlohkareita. En tajunnut, että tällaista voi olla Suomessa!
Luolan lähellä on laivan keulan muotoinen erikoinen lohkare. Joku voi nähdä siinä juustoviipaleen.
Ota huomioon, että polku on haastava
Tutkittuasi luolaa voit jatkaa polkua alas Djupvikeniin, joka on veneilijöiden keskuudessa tunnettu luonnonsatama. Kalliolla meren ääressä on hyvä paikka vaikka evästauolle, jollet ole jo eväitä syönyt aikaisemmin.
Lahdesta polku jatkuu takaisin ylös jyrkänteille. Tässä kohtaa reitti on paikoin erittäin jyrkkä ja haastava, polku tuntuu menevän pystysuoraan ylös kalliota. Varsinkin sateisella säällä jyrkänne on liukas, joten ole varovainen!
Paluumatkalla polku kulkee Signhildin kehtona tunnetun rotkon ohi. Infotaulun mukaan rotko on useita kilometrejä pitkä, se on kapeimmassa kohdassa kämmenen levyinen ja leimmillään useitametrejä leveä.
Tarina kertoo englantilaisesta Signhild-nimisestä prinsessasta, joka saapui Ahvenanmaalle ristiretken mukana. Valitettavasti hänen saarnaamisensa ei sujunut kovin hyvin, vaan paikalliset halusivat tappaa hänet.
Hän onnistui kuitenkin pakenemaan ja piiloutumaan hevosensa kanssa tähän rotkoon, joka lopulta pelasti hänen henkensä.
Koko luontopolun pituus on 5 kilometriä. Vaelluksen kesto on tyypillisesti noin 2 tuntia, mutta aikaa kuluu todennäköisesti enemmän, jos olet kiinnostunut tutkimaan luolia perusteellisesti.
Ja miksi et tutkisi, loppujen lopuksi ihan joka päivä ei Suomessa törmää tällaisiin luoliin!
Alla vielä muutama kuva Getan luolista ja luontopolun kartta.
Mitä mukaan retkelle?
Getan luolaretkelle suosittelen seuraavia varusteita:
- Taskulamppu luolien tutkimiseen. Otsalamppu on paras, silloin kätesi pysyvät vapaina.
- Vaatteet, jotka saavat likastua. Luolien välillä on ahtaita paikkoja, joista pitää rymytä.
- Tukevat kengät, joissa on pitävä pohja. Kalliot ovat paikoin jyrkkiä.
- Eväät. Retki ei ole retki ilman eväitä!
- Istuinalusta. On mukavampi istua alustalla kuin paljaalla kalliolla.
- Kamera tai puhelin luolakuvien ottamista varten.
Miten Getaan pääsee?
Näet kartasta Getan sijainnin.

Linja-autolla
Maarianhaminasta pääsee Getaan linja-autolla (linja 2). Linja-auto pysähtyy Getan kylässä, josta on 1,3 kilometrin kävelymatka (ylämäkeä!).
Autolla
Autolla kannattaa navigaattoriin laittaa Soltuna Restaurang & Cafe. Maarianhaminasta on matkaa 40 kilometriä.
Jos haluat tutustua muihin Ahvenanmaan luontopolkuihin, lue alta Kökarin luontopolun kuvaus:

Lue lisää: Kökarin luontopolut
Muuta tekemistä
Soltuna Restaurang & Cafe tarjoaa majoitusta, eli voit jäädä tänne vaikka yöksi. Alueella on mökkejä ja matkailuvaunupaikkoja.
Mäen laella on frisbeegolf-rata ja pelaajia oli paikalla minun vierailuni aikana.

Alue on suosittu boulderointipaikka. Boulderointi on kalliokiipeilyä, jossa liiketaan kalliota sivuittain ilman apuväleitä. Alle laitetaan patja putoamisen varalle. Minäkin näin muutaman boulderointiporukan matkan varrella.
Soltuna Restaurang & Cafen yhteydessä oli myös minigolf.
Muista Getan alueen nähtävyyksistä voit lukea tästä kunnan turismilehdykästä. Teksti löytyy siitä myös suomeksi.
Mukavaa luolaretkeilyä!