Alskär – uskomaton tarina selviytymisestä

Alskär on pieni karu saari, joka sijaitsee Kråkskärin lounaispuolella. Se kuuluu saariryhmään nimeltä Naulakarit. Nämä pienet saaret ovat hajallaan kuin lattialle heitetyt naulat, mistä ne todennäköisesti ovat saaneet nimensä. Monet näistä saarista olivat ennen asuttuja, ja elämä niillä oli kovaa.

Olen erityisen ihastunut saaristomeren eteläosiin. Kun tullaan ulkosaaristoon, meri muuttuu ”suuremmaksi” ja sinisemmäksi, saaret pienemmiksi ja karummiksi ja maisemassa on vähemmän vihreää. Tällainen maisema miellyttää silmiäni ja sieluani.

Ulkosaaristossa on luonnollisesti vähemmän suojaa kovilla tuulilla ja siksi tunsin itseni lottovoittajaksi, kun sääennuste lupasi tyyntä säätä toukokuun viikonlopuksi. Nyt pääsin melomaan suosikkialueelleni!

Alskärin sijainti näkyy tämän kirjoituksen lopussa.

Tarvitset kajakin tai veneen käydäksesi Alskärissä. Se on osa Saaristomeren kansallispuistoa ja telttailu siellä on kielletty. Naapurisaaressa Kråkskärissä voi telttailla.

Kukkiva Alskär

Rantauduin tasaiselle kalliolle saaren eteläpuolelle. Sää oli paras mahdollinen, oli tyyntä ja aurinkoista, niin kaunista.

Kävellessäni muutaman metrin törmäsin violettiin mattoon! Maa loisti purppuranpunaisena keto-orvokeista, jotka olivat levinneet lähes koko saaren leveyteen kuin matto. Orvokkeja oli joka puolella, en tiennyt mihin astua etten tallaisi niitä.

Lopulta kuljin varovasti orvokkien lomassa ympäri pientä saarta. Länsipuolella on pieni saarnimetsikkö, jossa saarnit kukkivat. Sininen meri kimalteli joka puolella ja saari näytti minulle parhaat puolensa. Pelkästään saaren maisemat ovat vaikuttavat. 

Mutta kuultuaan Ahlskärin tarinan tätä pientä saarta katsoo ihan uudenlaisella kunnioituksella.

Olen lukenut tarinan Benedict Zilliacuksen kirjasta Ulkosaaristo (Utöar 1974). Tässä on lyhennetty versio siitä.

Elämän karut realiteetit Alskärillä

Alskär asutettiin vuonna 1890. Silloin sinne asettui Janne Kråkskäristä vaimonsa Mandan kanssa. He muuttivat Alskäriin seitsemän lapsensa kanssa ja saivat siellä asuessaan vielä kolme lasta.

Saarella ei ollut kalavesiä, joten he joutuivat lähtemään kalastamaan kauas Jurmoon, yli 30 kilometrin päähän. Juomavesi jouduttiin hakemaan veneellä, koska Alskärissä ei ollut kaivoa.

Heillä oli lehmä, joka tarvitsi heinää syödäkseen. Peltomaata ei kuitenkaan ollut. Janne ja Manda tekivät parhaansa, mutta he pystyivät kasvattamaan vain vähän heinää. Niinpä heidän oli ostettava heinää työtä vastaan ja haettava myös se saareen veneellä.

Kaikki matkat tehtiin soutaen tai purjehtien.

Saarella ei ollut kunnollista satamaa, joten heidän täytyi olla jatkuvasti valmiina siirtämään vene saaren toiselle puolelle tuulen kääntyessä, jopa keskellä yötä.

Tämän kaiken keskellä heidän piti kasvattaa, vaatettaa ja ruokkia itsensä lisäksi 10 lasta.

Olosuhteet olivat erityisen kovat Jannelle

Olosuhteet saaristossa olivat jo ennestään kovat, ja ne olivat vielä haastavammat Jannelle, sillä hän oli yksikätinen!

17-vuotiaana Janne kärsi aivohalvauksen, joka jätti hänen oikean kätensä täysin halvaantuneeksi, hänen oikean jalkansa osittain halvaantuneeksi ja huononsi oikean silmän näkökykyä.

Tästä huolimatta Janne onnistui soutamaan, metsästämään hylkeitä, kalastamaan verkoilla ja ampumaan lintuja. Hän teki pitkiä kalastusmatkoja, souti ja purjehti vain yhtä kättä käyttäen. Hän perkasi kaloja ja käsitteli hylkeitä.

Hän käytti suutaan tai jalkojaan korvatakseen puuttuvan käden.

Hän rakennutti saarelle rakennuksia ja rakensi jopa omat veneensä, mikä vaati suurta tarkkuutta. Hän teki omat katajanaulansa, joita käytettiin veneenrakennuksessa, ja niiden piti olla juuri oikean kokoiset.

Kuvitelkaapa, miten vaikeaa kaikkien näiden tehtävien suorittaminen on täytynyt olla yksikätisenä! Moni meistä ei suoriutuisi niistä edes normaalisti kahta kättä käyttäen. Zilliaccuksen sanoin: ” Miten vahvana luonto on nähnyt Jannen, kun otti hänen kyvyistään puolet pois?”

En voi olla ajattelematta Mandan osuutta. Miten ihmeessä hän hoiti kymmentä lasta tällä pienellä saarella? Miten hän onnistui ruokkimaan heidät, pitämään heidät vaatetettuina, ja huolehtimaan heistä, kun he olivat sairaita?!

Pelkästään ruuan laittaminen oli iso työ, alkaen polttopuiden tekemisestä, tulen sytyttämisestä, lehmän lypsämisestä, jne. Joka päivä, vuodesta toiseen!

Talon perustukset ovat yhä nähtävissä

Nykyään jäljellä on enää rakennusten perustukset, ja siinä, missä tulisija aikoinaan oli, kasvaa nyt ruohoa tiilikasan välissä.  On hätkähdyttävää nähdä, kuinka pieni mökki oli, kun ottaa huomioon, että siinä asui kaksitoista ihmistä. Lähellä rantaa on jäänteitä vajasta.

Jannen rakentamat, lähes olemattomia viljelysmaita reunustavat kiviaidat ovat yhä pystyssä. Viljeltävä maa luotiin raivaamalla kiviä, joita sitten käytettiin rakentamaan aitoja, jotka tarjosivat suojaa tuulelta ja varastoivat auringon lämpöä.

Kivien siirtäminen ja näiden aitojen rakentaminen on todella vaikuttavaa, varsinkin kun ottaa huomioon, että Janne teki kaiken yksikätisenä!

Alskär on pieni, eikä sen kiertäminen kestä kauaa. Koillisessa näkyy Kråkskärin suojaisa satama. Siellä on myös kansallispuiston telttailualue, jonne minäkin lähtisin seuraavaksi.

Ankara ympäristö – sinnikkäät ihmiset?

Jannen tarina mielessäni istun eteläpuolen kalliolla ihailemassa saariston kevään kauneutta ja ihmettelemässä inhimillisiä voimavaroja. Synnyttääkö ankara ympäristö sinnikkäitä ihmisiä vai oliko Janne vain poikkeuksellisen määrätietoinen ja osaava yksilö, unohtamatta Mandaa, joka teki oman osansa saaren työstä. 

Benedict Zilliacus ihmettelee, mitä Janne olisi saanut aikaan, jos hänellä olisi ollut molemmat kädet. Oliko Janne ihmisenä liian vahva, niin että luonto joutui riistämään puolet hänen kapasiteetistaan?

Nolottaa oma valitukseni mitättömistä asioista: kun ranteeseeni sattuu tai että lääkitykseni vie parhaimmat tehot juoksukunnostani. Kuinka moni meistä luopuu ensimmäisen takaiskun sattuessa millä tahansa elämän alueella?

Jannella ei ollut vaihtoehtoja. Hänen valintansa oli asua Alskärissä huolimatta kaikista siellä elämisen vaikeuksista.

Toivon, että myös osa näiden ihmisten voimasta ja sinnikkyydestä tarttuu minuun, kun jatkan matkaani kohti Kråksäriä kunnioituksen vallassa.

Alskärin sijainti

Kartta: luontoon.fi

Muita saariston telttailupaikkoja: